Jussi Haro

to 17.1.2019

Selma & Jussi Haro ovat turkulainen taiteilijapari, jonka intohimona on keräily ja kävely. He keräävät kumpikin eri asioita, Selma eniten kiviä ja kasveja, Jussi taas rikottuja esineitä, tai muille ihmisille roskiksi luokiteltuja tavaroita. Kerätyt esineet löytävät osansa teosten materiaaliksi, inspiraatioksi tai installaation osiksi. Ihmettely ja ympäristön tarkka tutkiminen on heille tärkeää; liikkeessä olo saa luovan prosessin liikkeelle ja ajatuksia voi vaihtaa helposti, kun toinen ihminen on se kaikkein läheisin. Haroja yhdistää rakkaus joutomaihin ja kummallisiin oikopolkuihin. Niissä tiivistyy se, mikä heitä molempia kiehtoo: ihmisten jättämät jäljet ympäristössä.

OHO Galleryn kevään 2019 näyttelyssä nähdään taiteilijapariskunta Selma & Jussi Haron yhteistyönä toteuttama seinämaalaus ’When I married the Sea’, joka kertoo taiteilijoiden yhteisestä rakkaudesta mereen. Seinämaalauksessa esittävät ja abstraktit elementit sekoittuvat toisiinsa unenomaisessa maisemassa.

Jussi Haro (s.1985 Nokialla) asuu ja työskentelee Turussa. Haro työskentelee pääosin kuvanveiston keinoin.

Haron työskentelylle leimallista on ennakkoluuloton materiaalin käyttö. Perinteisten kuvanveiston tekniikoiden lisäksi Haro on käyttänyt teostensa materiaaleina mm. banaanilaatikoita, revittyjä propagandatarroja ja energiajuomatölkkejä. Hänen teostensa taustalla on monesti vuosien keräilyprosessi. Haro käsittelee teoksissaan usein yhteiskunnallisia teemoja ja julkista tilaa.

Veistosten, kollaasien ja installaatioiden lisäksi hän on tehnyt lukuisia muraalimaalauksia. Hänen maalauksiaan voi nähdä mm. Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Haro on osallistunut moniin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt ykstyisnäyttelyn mm.Turun Taidemuseon Studiossa (2017).

Haro on mukana Nuoret 2019 -näyttelyssä Taidehallissa 30.3.–26.5.2019.

cargocollective.com/jussiaro, @jussi.haro

Selma & Jussi Haro:

When I Married the Sea
Lateksi, spraymaali ja tussi seinään, 2019
Tilaustöitä tiedusteltaessa

Luottamus
Murretut pyöränlukot, 2017->
Taiteilijan omistuksessa

Ebin
Energiajuomatölkit, polystyreeni, teräs, 2017

Selma Haro