Raakel Kuukka

Yön puutarha

Yön puutarha on videosta ja valokuvista koostuva teossarja joka oli esillä ensimmäistä kertaa 2011 Suomen valokuvataiteen museossa, retrospektiivinäyttelyssäni. Olen kuvannut teokset lapsuuteni kotitalon pihalla ja puutarhassa kesällä 2009 ja 2010. Loppukesän yö on täynnä kukkia ja hedelmiä, jotka puutarhassa välähtävä kirkas salamavalo tuo hetkeksi esiin kameran tallennettaviksi.

Olen onnekas kun olen saanut säilyttää yhteyteni lapsuuteni kotipihaan. Teosta tehdessäni en kuitenkaan ajatellut lapsuutta tai lapsuuteen liittyviä asioita vaan toimin ja työskentelin nykyhetkessä. Ajattelin elämän varjokohtia, pimeitä hetkiä ja pelkoja. Joskus asiat alkavat näyttäytyä uudessa valossa erilaisina. Pimeydestä kasvaa kauneus. Hedelmät kypsyvät huomaamattamme. Pimeys ja valo ovat samanaikaisia.

-Raakel Kuukka, Helsingissä tammikuussa 2014

Menneisyyden merkitys – ja tulevaisuus

Valokuvataiteilija Raakel Kuukka (s. 1955) on todennut: ”Ehkä minusta tuli valokuvaaja, koska olin niin tietoinen menneisyyden merkityksestä. Olin myös herkkä tuntemaan koti-ikävää.”

Valokuvataidetta on leimannut jo pitkään sen totuusarvon ja toisaalta sen loputtomien fiktiivisten ja runollistenkin mahdollisuuksien ristiveto. Valokuvalla voi dokumentaarisesti puhua aivan erityisellä tavalla totta, ja toisaalta valokuvalla voi valehdella mitä moninaisimmin tavoin. Tässä ristiaallokossa valokuva on hiljalleen noussut kuvataiteen keskiöön. Yksi uranuurtajia on suomalaisen valokuvataiteen kentällä tässä suhteessa ollut 1980-luvulla aloittanut Raakel Kuukka. Hän kuuluu myös siihen vahvojen naistaiteilijoiden pieneen joukkoon, joka toi naisen identiteetin ja myös arkisen elämän taiteen keskeiseksi tematiikaksi – myös stereotypioiden kyseenalaistamisen ja murtamisen.

Kuukka on kuvannut useimmiten perheensä ja lähipiirinsä historiaa: muistoja ja niiden kautta eläviä jännitteitä. Sittemmin hän siirtynyt myös lähemmäs nykyhetkeä ja tulevaisuuden partaalle tuomalla mukaan oman tyttärensä kehittymisen ja identiteetin, mitä on leimannut suomalaisafrikkalainen kulttuurien kohtaaminen. Näin Kuukan aihepiiriksi on kasvanut kymenlaaksolaisen kotipihan lisäksi miltei koko maailma ja maailman suuret kysymykset.

Kuukan ajallinen ja teemallinen jana on huikea: karjalaisesta evakkomatkasta suuren maailman ihmisvirtoihin. Kun Kuukan Rebekka-tytär pukeutuu Kymenlaakson kansallispukuun vaihtaakseen sen sitten batiikkivärjättyyn ghanalaiseen asuun, voimme kuvitella identiteettipolitiikan kaikki arkisetkin ulottuvuudet niiden tv:ssä usein nähtyjen globaalisten ulottuvuuksien lisäksi.

Kuukka ei kuitenkaan pelkästään dokumentoi aiheitaan. Hänen työskentelyprosessinsa on hidas ja usein tietyllä tavalla meditatiivinen, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Hitaan prosessin myötä – joihinkin aiheisiin hän palaa vasta vuosia varsinaisten kuvausten jälkeen – pohtiva ja usein runollisen kaunis kuva saa aivan uudenlaista syvyyttä. Toteamuksen sijaan muodostuu mietelause, jonka syvyys avautuu tarvittaessa kaikille katsojille, vaikka samastumispinta olisikin näennäisesti erilainen. Kuukan kuvien kanssa on helppo myötäelää sitä, miten ihminen voi paikkaansa maailmassa hahmottaa.

-Otso Kantokorpi

Näyttelyt

Omenapuu
2009
Pigmenttivedos, Photosek
100 x 82 cm

Sarjasta Yön puutarha 1–7
2009
Kromogeeninen vedos,kehys
60 x 50 cm

Kirjat

Äidin kirja, 1997
Kirjeitä tyttärelle, 2011